Toimintasuunnitelma vuodelle 2022

Kohteesta Helsinki Hacklabin wiki
Versio hetkellä 28. marraskuuta 2021 kello 14.15 – tehnyt Jssmk (keskustelu | muokkaukset) (Yhdistyksen kokouksen 28.11.2021 hyväksymän version mukainen tilanne toimintasuunnitelmasta)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Säännöt ja järjestys

Yhdistyksen säännöt kaipaisivat hieman selkeämpää ilmaisua hallituksen kokoonpanon ja toimikauden ilmaisemisesta. Tavoite: kuvataan säännöt paremmin perustuen niihin käytäntöihin, joita toiminnassa on muodostunut vuosien aikana. Tarkoitus ei ole tehdä uusia sääntöjä, jotka muuttaisivat oleellisesti nykyisiä käytäntöjä.

Toiminta

Säännöllisen toiminnan ja tilan avaamisen suunnitelma.

Avoimet ovet

Avointen tiistai-iltojen käynnistäminen 2022 noudattaa joko vanhaa mallia tai sitten keksitään tilalle jotain uutta.

Kaikki mahdollisuudet avata tai olla avaamatta tiloja enemmän tehdään seuraten viranomaisten ja kaupungin ohjeistusta, sekä taudin leviämisriskiä arvioiden.

Vaihtoehtoja:

  • useampi päivä auki viikossa, esimerkiksi ti + su
  • avoimet tiistai-illat vaihtuvat vaikka sunnuntaille kokonaan, ja ovet avataan entistä aikaisemmin
  • ennakkoilmoittautumisjärjestelmä

Jäseneksi ottaminen

Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut suureksi ja työtilan koko ei ole olennaisesti muuttunut aiemmasta. Onko tarkoituksenmukaista, että jäseneksi hakemisen kynnys nettilomakkeella on niin matala, että yhdistyksellä ei ole ehkä ensimmäistäkään kontaktia jäseneksi hakeneeseen henkilöön hakemuksen jättämisen jälkeen? Tämä jättää uuden jäsenen myös ilman tukea harrastuksen aloittamiseksi.

Vaihtoehtoja:

  • jäseneksi ottamisen prosessi muutetaan siten, että hakemusta ei enää täytetä netissä avoimesti, vaan hakemus vaatii tämän lisäksi käyntiä työtiloissa
  • jäseneksi ottaminen tapahtuu samassa tilaisuudessa, missä avainjäsenet haastatellaan, mutta kevyemmällä prosessilla
  • toisen jäsenen tai avainjäsenen suosittelun mahdollisuus osana prosessia

Tavoitteita:

  • uusi jäsen tietää, millainen työtila on, ja saa nopean perehdytyksen toiminnan tarkoitukseen
  • jäseneksi hakemisen kynnys muuttuu hieman korkeammaksi, ja jäseniksi hakevien henkilöiden motivaatio on tehdä asioita läbillä
  • vähemmän turhaa hallinnollista työtä inaktiivisten jäsenten osalta, jotka eivät ole koskaan käyttäneet tilaa, eivätkä ole hoitaneet jäsenmaksuvelvoitteitaan
  • tunnetaan paremmin, keitä uudet jäsenet ovat, opitaan tuntemaan ja osataan ohjata heti alkuun
  • kaikki uudet jäsenet käyvät läpi yhteisiä pelisääntöjä heti alusta alkaen
  • tilaisuus voi olla lisäksi avoin kaikille muillekin yhdistyksen jäsenille

Työhuoneet

Mahdollisia aloitteita työhuoneiden kehittämiseksi 2022 siten, miten budjetti, tilan yleinen kehittäminen ja muut seikat mahdollistavat. Työhuoneiden kehittämisen vastuut on ohjattu hallitukselta työhuonevastaaville, jotka seuraavat ja ohjaavat tilojen toimintaa.

Elektroniikkahuone

Säännöllinen toiminta

  1. Elektroniikkapuolen pääpaino tulee olemaan pintaliitostekniikan aktivoinnissa.
  2. Koulutuksia pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Tämä edellyttää aktiivisia kouluttajia jäsenistössämme.
  3. Ideoidaan ja toteutetaan rakennussarjoja ja opastettuja työpajoja jäsenistön aktivointiin ja koulutukseen.
  4. Kerätään jäsenistöltä tietoa ja kommentteja tarvittavista ja kiinnostavista kehityskohteista ja toiminnasta.
  5. Parannetaan varustusta, järjestystä ja tietoa eletroniikkahuoneesta.

Puutyöhuone

  1. Pyritään korvaamaan työkaluja mahdollisuuksien mukaan paremmilla. Seuraava pääpaino on sähkökäyttöisissä käsityökaluissa
  2. Luodaan tilaan materiaalin myyntivarasto laserhuoneen tapaan
  3. Järkevöitetään ja selkeytetään jäsenten projektimateriaalejen ja keskeneräisten projektejen varastointia

Metalli- ja tulityötila

  1. Saatetaan metallityötila lopulliseen muotoonsa muuton ja remontin jälkeen
  2. Parannetaan peltityömahdollisuuksia ja välineitä
  3. Perustetaan ja eriytetään myytävän materiaalin varasto muusta
    • Perusmateriaalit koneistukseen
  4. Järjestetään erilaisten lajitelmalaatikoiden ja muiden komponenttien listaus, täydennys ja varastointi
  5. Järjestetään yleisiä tilan käyttöperehdytyksiä, ehkä myös perehdytysvideoita
  6. Kehitetään varaston, metallityötilan ja muiden työtilojen yhteistyötä
    • Työvalineiden, menetelmien ja komponenttien jakaminen
    • Erityisesti mekatroniikan komponenttien varastointi
  7. Tulityötilassa säilytetyt välineet ja laitteet jotka eivät liity suoraan tulitöihin pyritään siirtämään muualle
  8. Järjesteään välineet ja menetelmät metallin takomiseen ja sulatukseen
  9. Lisäämme tunnettavuuttamme korkeakouluopiskelijoille

Tilan kehittäminen

Muutostöiden viimeistely ja loppuun saattaminen.

Elektroniikkahuone

  1. Pyritään järjestämään elektroniikan kierrätys toimivaksi ja järkeväksi.
  2. Siirretään elektroniikkahuoneeseen varastoituja materiaaleja varastoon samalla merkitsemällä ja luetteloimalla.

Yhteistyö

  1. Elektroniikka avustaa muita tiimejä osaamisella, materiaaleilla ja pyydettäessä ohjeilla.
  2. Elektroniikka pyrkii toimimaan yhteistyössä alan koulutuslaitosten ja yritysten kanssa.

Jatketaan yhteistyötä Suomen avaruustutkimusseura ry:n kanssa. Muita yhteistyötahoja: Disobey ry, CitySec-yhdistykset, Assembly-organisaatio. Muut kotimaiset ja ulkomaiset hackerspace-yhdistykset, hacklab.fi-verkosto ja kattojärjestö.