Ero sivun ”Puinen höyrylaiva” versioiden välillä

Kohteesta Helsinki Hacklabin wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 7: Rivi 7:
 
| github =  
 
| github =  
 
}}
 
}}
 +
 +
[[Tiedosto:Puulaiva_valmis.jpg|thumb|300px|Valmis]]
 +
 +
Ensimmäinen projektimme läbillä. Juniori 8-vuotias eikä vielä aloittanut koulussakaan teknisiä töitä, eivätkä omatkaan taitoni ole kummoisia, joten lienee hyvä aloittaa vähän vaatimattomammin. Mallimme pohjautui googlen kuvahaulla löytyneeseen puiseen Titanic-laivaan.
 +
 +
Runko sai muotonsa nauhahiomakoneella. Kannet, mukaanlukien rungon kansimuotoilu, leikattiin vannesahalla. Vaneristen kansiosien muotoilu tapahtui pienemmällä nauhahieomakoneella. Höyläpenkit tuntuvat olevan ahkerassa käytössä, joten emme ole jääneet odottelemaan tilaa tehdäksemme edellämainittuja asioita käsivoimin käytettävillä työkaluilla, vaikka ehkä kuuluisi asiaan näin puutöihin tutustuessa.
 +
 +
Pyöreät ikkunat maalattiin mustalla spray-maalilla maalarinteippisapluunan läpi. Kokeilin mustaa tussia sapluunan kanssa, mutta jälki oli huonoa – maali valui sapluunan alle. Reiät maalarinteippiin tehtiin kotoa löytyneillä reikäpihdeillä. (En tiedä miksi meillä on sellaiset – lienee ensimmäinen kerta kun niitä käytetään johonkin.)
 +
 +
Maalauksen jälkeen korjailimme huolimattomasti mattamaalattuja kohtia mustalla tussilla, jonka jättämät kiiltävät kohdat peittyivät hienosti mattalakalla.
  
 
== Materiaalit ==
 
== Materiaalit ==
Rivi 14: Rivi 24:
 
* Kaksi grillitikkua (Mastot)
 
* Kaksi grillitikkua (Mastot)
 
* Valkoinen, musta ja keltainen maali
 
* Valkoinen, musta ja keltainen maali
 +
* Lakka
  
[[Tiedosto:Puulaiva_palat_valmiina.jpg|thumb|Palat valmiina]]
+
<gallery>
[[Tiedosto:Puulaiva_maalaus_1.jpg|thumb|Maalausta]]
+
File:Puulaiva_piirustukset.jpg|Piirustukset - Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!
[[Tiedosto:Puulaiva_maalaus_2.jpg|thumb|Lisää maalausta]]
+
File:Puulaiva_palat_valmiina.jpg|Palat valmiina
[[Tiedosto:Puulaiva_valmis.jpg|thumb|Valmis]]
+
File:Puulaiva_maalaus_1.jpg|Maalausta
 +
File:Puulaiva_maalaus_2.jpg|Lisää maalausta
 +
</gallery>

Versio 5. tammikuuta 2020 kello 19.38


Puinen höyrylaiva

Tyyppi: puutyö
Tekijät: sipla & juniori
Aloitettu: 11/2019
Tila: Valmis


Valmis

Ensimmäinen projektimme läbillä. Juniori 8-vuotias eikä vielä aloittanut koulussakaan teknisiä töitä, eivätkä omatkaan taitoni ole kummoisia, joten lienee hyvä aloittaa vähän vaatimattomammin. Mallimme pohjautui googlen kuvahaulla löytyneeseen puiseen Titanic-laivaan.

Runko sai muotonsa nauhahiomakoneella. Kannet, mukaanlukien rungon kansimuotoilu, leikattiin vannesahalla. Vaneristen kansiosien muotoilu tapahtui pienemmällä nauhahieomakoneella. Höyläpenkit tuntuvat olevan ahkerassa käytössä, joten emme ole jääneet odottelemaan tilaa tehdäksemme edellämainittuja asioita käsivoimin käytettävillä työkaluilla, vaikka ehkä kuuluisi asiaan näin puutöihin tutustuessa.

Pyöreät ikkunat maalattiin mustalla spray-maalilla maalarinteippisapluunan läpi. Kokeilin mustaa tussia sapluunan kanssa, mutta jälki oli huonoa – maali valui sapluunan alle. Reiät maalarinteippiin tehtiin kotoa löytyneillä reikäpihdeillä. (En tiedä miksi meillä on sellaiset – lienee ensimmäinen kerta kun niitä käytetään johonkin.)

Maalauksen jälkeen korjailimme huolimattomasti mattamaalattuja kohtia mustalla tussilla, jonka jättämät kiiltävät kohdat peittyivät hienosti mattalakalla.

Materiaalit

  • Parikymmentä senttiä kakkoskakkosta (Runko)
  • 140 cm2 6 mm vaneria (Kannet)
  • Viitisen senttiä 2 cm harjanvartta (Piiput)
  • Kaksi grillitikkua (Mastot)
  • Valkoinen, musta ja keltainen maali
  • Lakka