Toimintasuunnitelma vuodelle 2025
Versio hetkellä 24. marraskuuta 2024 kello 14.28 – tehnyt Jssmk (keskustelu | muokkaukset) (→Muuta)
Yleinen toiminta
- Helsinki Hacklab jatkaa perustehtäväänsä jäsentensä sekä lähiseutunsa tieteellisten, teknillisten, taiteellisten sekä kädentaidollisten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.
- Tätä toteutetaan ensisijaisesti jatkamalla joka tiistaisia avoimien ovien iltoja, koulutuksia, tiedottamista ja työtilan kehittämistä.
- Avoimissa tiistai-illoissa annetaan lyhyitä koulutuksia ja perehdytyksiä laitteisiin ja työvälineisiin, päävastuussa tilavastaavat.
- Radioamatöörikerho jatkuu aiempien kurssien pohjalta.
Koulutukset
- Järjestetään mahdollisuuksien mukaan koulutuksia koneistuksesta, elektroniikasta, digitaalitekniikasta ja muista aiheista yhdistyksen jäsenten kiinnostukset huomioon ottaen. Järjestetään eritasoisia koulutuksia sekä aloittelijoille että harrastajille.
- Opastetaan jäsenistöä työvälineiden turvalliseen käyttöön lyhyillä koulutuksilla.
- Jatketaan laserleikkurin koulutusten materiaalien kehittämistä ja jäsenistön kurssitusta.
- Kannustetaan jäseniä jakamaan osaamistaan toisilleen ja järjestämään erilaisia oppimistilaisuuksia
Tiedotus ja toiminta verkossa
- Nettisivut pidetään päivitettyinä ja toiminnasta tiedotetaan verkossa aktiivisesti.
- Wikin sisältö pidetään ajantasaisena ja itsenäistä työskentelyä tukevana.
- Tiedotetaan toiminnasta sosiaalisessa mediassa.
Tapahtumat
- Yhdistys osallistuu sekä kotimaisiin että ulkomaisiin, yhdistyksen toimintaa ja tarkoitusta edistäviin tapahtumiin.
- Helsinki Hacklab lähtee mahdollisuuksien mukaan yksin tai yhdessä hacklab.fi-yhteistyöverkoston kanssa esimerkiksi seuraaviin tapahtumiin: Assembly Summer, Disobey ja ulkomaantapahtumsita ainakin seuraava Hollannin iso ulkomaanleiri.
Yhteistyö
- Jatketaan yhteistoimintaa Suomen muiden hacklab-yhdistysten kanssa, hacklab.fi-verkoston kehittämistä ja yhteistyötä Suomen Avaruustutkimusseuran kanssa.
- Toimitaan yhdessä taiteilijoiden ja esiintyjien kanssa yhteistyöprojektien kehittämisessä.
- Rakennetaan kansainvälisiä yhteyksiä muihin järjestöihin mm. osallistumalla ulkomaisiin tapahtumiin.
- Muita mahdollisia yhteistyötahoja: Tekniikan museo, Pienoisrautatiekerho ry.
Avoimuusperiaatteet
- Helsinki Hacklabin opiskeluympäristössä osallistutaan jakamistalouteen sekä suositaan avoimia teknologioita.
- Jäseniä kannustetaan jakamaan tuotoksiaan avoimilla lisensseillä, dokumentoimaan toimintaa, päivittämään ohjeistuksia ja tekemään näistä kaikkien saavutettavissa olevia.
- Yhdistyksen toimintaan tutustuminen ei edellytä jäsenyyttä ja yhteisiä hacklab.fi-verkkopalveluita ylläpidetään sekä omille jäsenille, muiden kaupunkien Hacklab-yhteisöjen jäsenille sekä muille ulkopuolisille henkilöille.
- Yhdistyksen työkalut ovat kaikkien jäsenten käytettävissä ja jäseniä kannustetaan jakamaan toisilleen osaamistaan, materiaaleja ja työvälineitään
Muuta
- Vahditaan kiinteistön ja piha-alueen kuntoa ja sen ylläpitoa yhteistyössä vuokranantajan kanssa, sekä seurataan kiinteistön käyttöön ja käyttäjiin liittyviä muutoksia
- Yhdistyksen IT-järjestelmien päivitystarve huomioidaan